Kirjoittaja: tiinamaija

Artist, poet and performer trying to make sense of it all.

On reflection and being brave

tiinamaija

Lately, I’ve spent a huge amount of time reflecting. It has been a time to just allowing myself to be and let things fall into place. This all began a month or so ago when I began studying a course on counselling and psychotherapy. Most of the course so far has centered around personal development and so I’ve had to reflect on different parts of myself and to start to develop a more well rounded and deeper understanding of my thoughts and my being.

The most insightful exercise on the course has been, not surprisingly, writing a reflective journal. I’m one of those people who has been journaling on and off since always. However, before now I never quite new how to journal. I used to record events and mundane stuff rather than feelings and emotions. I guess I was paranoid about someone reading my diary and laughing at me. But that fear has made me miss out on whatever this wonderful feeling I have now is!

I have always been a quite closed and private person. Partly, because I prefer to be and partly because of some kind of fear around opening up to people and being vulnerable. Also, I tend to gravitate towards being the listener and helper in many situations and relationships so I suppose I don’t have much practice in letting others in. Because I’ve realized now that this privateness in partly to do with fear, it has started to really annoy me.

The biggest shifts in my life have happened when I’ve done something scary. Things that seem impossible to do, but which excite me somewhere in my core. I haven’t done anything like that in a long while, so no wonder this opening up thing seems so delicious and sweet. I’ve began to implement this, first of all, by being honest with myself and spending time reflecting and not running away. Secondly, I’ve made an effort to open up to the people in my life and tried to let them in on my being in an emotional level. Thirdly, I’ve decided that I’d also experiment on voicing my thoughts online. The third one is the superficially scariest one: it feels like I’m putting myself out there for everyone to look at and to laugh at and to ridicule! However, the first and the second are the most important ones.

It’s quite difficult being honest with yourself. There are so many experiences, learnt behaviours, thought patterns and so on that colour every moment and every decision. I’d like to learn to see past those things and observe my mind’s occurrences without judgement. I think that there is a path to that and I am on it travelling slow and steady. At least, that’s what I’m hoping.

I would like to share a video journal entry I filmed a couple of days ago. I’ve filmed myself talking before to gain a perspective on things, but I’ve never shared any of it, in the same way I’ve never shown any of my journalling to anyone ever. Until now, it has seemed like something that would be way too intimate to share.

Love,
Tiina

Reaching Freedom

tiinamaija

Again

A

breath.

I thought we would be there already

I thought we would have

I thought we would be

I thought we

it remained a thought

swallowed dreams

repressed emotions

can I get a change to explore this freedom?

This freedom

you keep talking about

in my understanding

isn’t so free

I

got caught in the illusion

freedom can be reached

but it can only be

allowed.

Love,
Tiina

Reflecting

tiinamaija

kuva otettu 28.1.2019 klo 8.41

The air of last night’s conversation

lingers around the kitchen table

We are nothing

but ghosts

and memories

in the light of another morning.

 

 

 

 

-Tiina

 

 

 

 

Armollisuudesta

tiinamaija

Kirjoittaessani tätä olen vierailulla syvällä Englannin maaseudulla asuvien ystävieni luona. Ikkunasta näen pihalla vaeltavan kanan, kuulen lintujen laulun ja maatilan eläinten askelluksen, tiedän olohuoneen sohvalla makoilevan kaksi kissaa. Aurinko tulvii sisään ikkunoista vaatien pysähtymään ja nauttimaan sen lämmöstä talven kylmyyden keskellä.

Kaiken tämän raukeuden ja hiljaisen rauhan läpi mieleni käy kohti kummia aatoksia. Ei ole mitään muuta kuin tämä hetki: mennyt on jo hiipunut unohdukseen ja tuleva on vasta hautumassa. Hetket punoutuvat yhteen luoden illuusion kokonaisuudesta. Vaikka tämä ajatus suo minulle tunteen turvallisuudesta, jostain mieleni sopukasta kumpuaa ajatus oman itseni huonoudesta ja riittämättömyydestä. 

Tiedän olevani arvokas, mutten aina tunne niin. Joskus en tunne olevani hyödyllinen, ja olen jollain tavalla sitonut hyödyllisyyden ja arvokkuuden samaan nippuun. Miksi minun pitäisi olla hyödyllinen ja mitä oikeastaan tarkoitan hyödyllisyydellä? 

Kun ajattelen sanaa hyödyllisyys, ajattelen tarkoitusta. Esimerkiksi kahvinkeittimen tarkoitus on keittää kahvia, se on hyödyllinen kun sillä saa keitettyä kahvia. Jos se on rikki tai siitä kahvin keittoa yrittäessä tulisikin ulos omenamehua, ei se olisi kovin hyödyllinen kahvinkeitin. 

Välillä vaivun syvään ahdistukseen ajatellessani omaa tarkoitustani. Tai tuntemaani tarkoituksettomuuttani. Joskus tuntuu, etten kykene lohduttamaan itseäni ja vain puserrun kasaan ja koko kaikkeus tuntuu liian paljolta ja liian tukahduttavalta. Samalla tuntuu, että elon mutkikkuus ja moninaisuus ovat samaan aikaan ne samat asiat, jotka tekevät kaikesta kovin yksinkertaista. 

Yrittäessäni liikaa yksinkertaisetkin asiat muuttuvat suorittamiseksi nautinnollisuuden asemesta. Minulla on tapana jäädä kiinni ajattelukaavaan, jossa suunnittelen asiat tarkkaan ja yritän sitten räpiköiden pysyä kiinni suunnitelmissani odottaen, että onni on juuri tässä veneessä.

Itse asiassa yllättävyys on yksi minulle mieluinen asia, joten en käsitä, miten olen päätynyt ajattelemaan, että olisin onnellinen eläessäni jonkin suunnitelman mukaisesti. Miksi siis olen joskus niin julma itseäni kohtaan?

Jäsenneltyäni edeltävät mietteeni tunnen halua ilmaista myös sen, etteivät ajatukseni toki noin synkkiä ole joka päivä jokaisessa hetkessä. Ne ovat ajatuksia, joiden pyörteistä löydän itseni useammin kuin haluaisin. Ymmärtänen jonain päivänä, että tällaiset aatokset käyvät jokaisen mielessä, eikä niiden ajattelemisessa ole mitään pahaa. Luontoni on sellainen, että ajoittain suistun elämän mielekkyyden tieltä onnettomuuden ojaan ja jään sinne hetkeksi makaamaan muistamatta heti auttaa itseäni. 

Verkalleen olen opetellut hiljenemään ja kuuntelemaan tarkemmin sisäistä maailmaani ja sen viestejä. Tahdon olla itselleni armollinen. 

Kirjoitan tätä leivän leipomisen lomassa ja kuljeskelen talossa tehden sitä sun tätä, mikä nyt sillä hetkellä kaipaakaan tekemistä. Suunnittelen päivällistä ja siivoilen, jotta takaisin töistä tullessaan ystäväni voisivat vain levätä ja nauttia olostaan.

Ja kuitenkin ahdistan itseäni ajatuksilla oman itseni merkityksettömyydellä ja hyödyttömyydellä. 

Kai tämä on sitä elämän ironiaa. 

 

Terveisin,
Tiina

 

 

 

 

 

 

 

making art

tiinamaija

I find it hard to talk about my art practice. It feels as if I’ve forgotten all the words and I suddenly need to hide. And stay hidden. Forever. It’s the thing that makes me feel incredibly vulnerable. Not the doing of the art but the talking about the art.

For me, art is an exploration of things I cannot yet explain. It’s a way for me to make sense of things, a way to organize my thoughts, it’s a process of piecing things together without knowing what the end result will be. It makes me feel more exposed than anything else in the world.

At the moment I’m in this weird liminal space where I find myself to be terrified of the idea of sharing anything with anyone. But at the same time I’m more or less consistently putting stuff online. I’m just not telling anyone about it as if it’s like I’m doing something that I’m not supposed to. I have not yet identified why I feel the way I do. I suppose in a way this is a sort of a time capsule that I can come back to and reflect on the past.

We shall see…

 

 

 

Something to note too: this draft stayed as a draft for quite some time, didn’t think I’d put it out there, did think about deleting the whole thing.

 

What is all this?

 

 

 

Love,

Tiina